Helena Santalahti, Mimi Kerman, Melissa Saarinen, Fanny Järvenpää ja Nelli Hämäläinen

Koivu ja tähti -käsikirjoitus

Roolit:

  • Topelius
  • Lapsi 1
  • Lapsi 2
  • Kaappaaja
  • Sotilaat (x määrä)
  • Poika
  • Tyttö
  • Isä (venäjä)
  • Äiti (venäjä)
  • Linnut 2xpari
  • Olavi
  • Tuvan herra
  • Tuvan rouva
  • Isä (suomi)
  • Äiti (suomi)
  • Suomalaisia perheitä (x määrä)
  • roudarit

KÄSIKIRJOITUS

1

(Valokeila kohdistuu näyttämön reunaan, jossa Topelius istuu keinutuolissa. Lapset tulevat Topeliuksen luokse.)

TOPELIUS: Tervehdys, lapsukaiset. Muistelin juuri tarinaa menneiltä ajoilta pojasta ja tytöstä, jotka läpi elämänsä kulkivat yhtä ainoaa päämäärää kohti. Kuinka moni meistä saattaa sanoa samaa itsestään?

(Lapset istuvat Topeliuksen eteen.)

LAPSI NRO 1: Kerro lisää! (kiinnostuneena)

LAPSI NRO 2: Joo, joo! (innostuneena)

TOPELIUS:

1) Voinhan minä sen teille lukea. (Avaa kirjan) Lähes kaksisataa vuotta sitten oli Suomessa suuri hätä. Sota Venäjää vastaan raivosi yltympäri maata, kaupunkeja ja kyliä paloi, viljavainioita tallattiin ja ihmisiä kuoli sadoin tuhansin miekkaan, nälkään, maanpakolaisuuteen ja hirvittäviin tauteihin. Silloin ei nähty eikä kuultu muuta, kuin huokauksia ja kyyneleitä, valitusta, surua, tuhkaa ja verta; ja ne, joissa toivo kauimmin eli, eivät lopulta enää tienneet, mitä heillä oli toivottavaa.

(Sotakohtaus, pieniä sodan ääniä, lausahduksia, huutoja, mutta Topeliuksen ääni pitää kuulua koko ajan, tapahtuu kun luetaan osaa 1)

2) Tämän suuren onnettomuuden aikana tapahtui myös, että monta perhettä hajosi; jotkut vietiin vihollismaahan, toiset pakenivat metsiin ja korpiin, tai kaukaiseen Ruotsiin. Vaimo ei enää tiennyt miehestään, ei veli sisarestaan, eivätkä isä ja äiti tienneet lapsistaan, olivatko he elossa vai jo kuolleet. Sen tähden, kun rauha viimein tuli ja vielä elossa olevat palasivat kotiin, oli harvassa niitä, joiden ei tarvinnut ketään omaistaan kaivata ja itkeä.

(Kotikohtaus, tapahtuu kun luetaan osaa 2, lapset viedään kodistaan, lapset itkevät/kiljuvat, pantomiimi jatkuu, pieniä lauseita, lapset viedään venäjälle)

3) Mutta joskus tapahtui niin, että kaukana tiellä näkyi pieni tomupilvi; se läheni ja vihdoin nähtiin joukko pakolaisia, jotka etsivät omaisiaan. Niiden joukosta isän ja äidin silmät hakivat rakkaitaan ja jos he monen, monen vuoden kuluttua heidät löysivät, oli ilo niin suuri, kuin ei surua olisi ollutkaan. Asumukset kohosivat äkkiä uudestaan, pellot antoivat taas sadon ja menneiden surujen sijaan koitti uusi aika.

(Kun luetaan osaa 3, sota rauhoittuu Suomessa, muut perheet löytävät omaisiaan, vanhemmat jäävät yksin lavalle, koska niiden lapset eivät tulleet)

2

Venäjällä:      

(Poika astuu ovesta sisään kädessään sanomalehti, muu perhe istuu olohuoneessa. Hän heiluttaa lehteä innoissaan.)

POIKA: Kuunnelkaas tätä! (poika avaa lehden) Tänään, Suomesta on tullut tieto, että sota siellä on loppunut…

Isä keskeyttää lukemisen, ojentaa käden lehteä kohti.

ISÄ (venäjä): Annapas se tänne.

Poika ojentaa lehden miehelle, joka ottaa sen vastaan. Isä lukee artikkelin.

POIKA: Kuulin huhun kaupungilla, että sinne saisi palata.

TYTTÖ: Oletko varma? (tyttö kysyy epäilevästi, mutta hiukan innoissaan)

POIKA: No, monet muutkin ovat jo lähteneet. Mekin voisimme lähteä kotiin…?

ISÄ (venäjä): Kotiinko? Voi teitä, ymmärtämättömät lapset, tiedättekö, kuinka pitkä matka sinne on? (sanoo vähätellen)

ÄITI (venäjä): Onhan teillä meidän luonamme uusi koti. Täällä teillä on vaatteita ja ruokaa yllin kyllin, hyviä hedelmiä syödäksenne, maitoa juodaksenne, katto pään päällä ja ystävälliset ihmiset, jotka sydämestään teitä rakastavat. Mitä kaipaatte vielä? 

TYTTÖ: Niin, mutta mieleni tekee kotiin!

ISÄ (venäjä): Kotonanne on suuri hätä ja puute kaikesta. Siellä joutuisitte elämään köyhyydessä. Sitä paitsi vanhempanne, veljenne, sisarenne ja kaikki ystävänne ovat jo aikoja sitten kuolleet.

POIKA: Mistä sinä tiedät?

ÄITI (venäjä): Kymmenen vuotta on kulunut kullannuppuseni. Silloin olitte pieniä ja ymmärtämättömiä. Kaiken olette unohtaneet, tien sinne ja itse vanhempannekin ja samoin ovat vanhempanne unohtaneet teidät.

TYTTÖ JA POIKA: Mielemme tekee kotiin!!

ISÄ (venäjä): Nyt saa luvan riittää! Teillä on täällä kaikki mitä tarvitsette, ette ole lähdössä minnekään. Tästä ei enää puhuta!

(Tyttö ja poika poistuvat lavalta vihaisena, omaan huoneeseensa.)

TOPELIUS: Mutta mitä enemmän he kielsivät, sitä enemmän lapset miettivät asiaa. Eivätkä he tehneet sitä tottelemattomuudestaan, vaan sen tähden, että vastustamaton halu palata kotimaahan kyti alati heidän mielessään.

Vihdoin eräänä kuutamoyönä, kun poika ei ajatuksiltaan saanut unta silmiinsä, hän kysyi sisareltaan: – Nukutko? Sisar vastasi: – En voi nukkua kotimme on mielessäni. – Niin minunkin, poika vastasi. – Lähdetäänkö kotiin? Ja niin he lähtivät.

(Valokeila Topeliuksessa, kun hän lukee. Taustalla poika ja tyttö pantomiimina. Ja lavasteet vaihtuvat metsätaustaksi. )

3

METSÄSSÄ:

TOPELIUS: Aurinko nousi ja yöt vaihtuivat päiviksi. Sisarukset olivat kävelleet jo pitkän matkan, kunnes eräänä päivänä he saapuivat tienhaaraan, josta kaksi yhtä leveää tietä erkani eri suuntiin, eivätkä he tienneet, kumman tien valita. Silloin visersi vasemman tien varressa kaksi lintua.

(Valokeila ensin Topeliuksessa ja pantomiimi taustalla, poika ja tyttö. Kun mainitaan haarautuva tie ja linnut, valokeila kohdistuu kahteen ihmiseen “enkeliin” vasemman puoleisilla portailla. Enkelit nyökkäävät ja osoittavat oikean tien.)

(Poika osoittaa enkeleitä)

POIKA: Tule, tämä on oikea tie.

(Tyttö nyökkää.)

TOPELIUS: He kulkivat eteenpäin, ja linnut lensivät heidän edellään, niin hitaasti, että he helposti voivat seurata niitä.

(Enkelit ilmestyvät eripuolille lavaa/salia johdattaen heitä ja lapset seuraavat niitä.)

Ihmeekseen he huomasivat, että mihin ikinä he päivällä saapuivat, he aina saivat ruokaa, ja mihin illalla pysähtyivät, löysivät sopivan leposijan.

TYTTÖ: Milloin saamme alkaa etsiä koivuamme?

POIKA: Vasta sitten, kun ihmiset ympärillämme puhuvat sitä kieltä, jota isämme ja äitimme puhuvat.

TYTTÖ: En millään jaksaisi enään.

POIKA: Minä kannan sinua, sisko kulta.

Poika ja tyttö poistuvat lavalta ja tulevat takaisin.

TYTTÖ: Kuinka pääsemme vuolaiden virtojen yli?

(Poika katsoo ympärilleen ja huomaa veneen.)

POIKA: Soutamalla

TOPELIUS: Ja he soutivat yli järvien ja virtojen, sillä aina kun he tulivat rannalle, oli siinä vene ikään kuin heitä odottamassa, mutta joidenkin virtojen yli poika ui sisarensa kanssa.

(lapset istuvat veneeseen ja soutavat, vene vedetään pois lavalta verhoihin narun avulla, valot himmenevät, jotta lapset pääsevät pois veneestä.)

4

TOPELIUS: Eräänä päivänä olivat he kulkeneet levähtämättä aamusta saakka ja olivat hyvin väsyksissä. Illalla he saapuivat yksinäiseen taloon, joka oli vastikään rakennettu jykevistä hirsistä entisen palaneen sijalle. Pihalla oli nuori poika naurista kuorimassa.

POIKA: Etkö antaisi meille yhtä naurista?

OLAVI: Tulkoo tupahan, siel äiti antaap teil ruokaa.

(Hiljaisuus, teini pojan ja tytön katseet kohtaavat. He hymyilevät toisilleen.)

POIKA: kröhöm

(Teini poika kävelee sisälle, poika ja tyttö puhuvat)

POIKA: (Huomasitko,) Tämä poika puhuu isämme ja äitimme kieltä. Nyt saamme ruveta etsimään koivua ja tähteä.

(He menevät tupaan.)

TUVAN ROUVA: Mistäs työ tulette?

POIKA: Tulemme vieraalta maalta ja haemme kotiamme, mutta meillä ei ole muuta merkkiä, kun pihalla kasvava koivu ja sen lehvien lomitse tuikkiva kirkas tähti.

TUVAN HERRA: Voi lapsparat, maailmas kasvaa mont tuhat koivuu ja taivaal loistaa tuhansii tähtii. Kuink työ voisitte löytää juur nuo, joit etsitte?

POIKA: Olemmehan jo puoleksi kotonamme

OLAVI: Suomi o kuule suur.

(Tyttö huokaisee ihastuneena)

TYTTÖ: Niin on…

(Poika pyörittelee silmiään)

POIKA: Olemme kulkeneet pitkän matkaa, voisimmeko jäädä tänne yön yli?

TUVAN ROUVA: Omeil tuol aitas tillaa. Työ voitte viettää yönnä siel.

(Poika ja tyttö lähtevät näyttämöltä “aittaan” (verhoihin), kuu lasketaan alas ja valot sammutetaan, sen jälkeen aurinko nousee (katso muistiinpanoista) ja kukko kiekuu ja herättää kaikki)

PIHALLA

POIKA: Kiitos yösijasta.

TYTTÖ: Kiitos kaikesta! Näkemiin Olavi!

OLAVI: Näkemiin!

(Tyttö ja poika lähtevät kävelemään poispäin ja Olavi jää pihalle. Tyttö ja Olavi vilkaisevat toisiaan ja hymyilevät.)

TOPELIUS: Nyt heidän ei enää tarvinnut syödä ja maata metsissä, vaan he kulkivat talosta taloon, ja vaikka ihmisasuntojen välillä oli laajoja korpia ja suuri köyhyys vallitsi kaikkialla, he saivat kuitenkin aina yösijan ja leipää, milloin tarvitsivat, sillä kaikki säälivät heitä. Mutta koivua ja tähteä he eivät löytäneet. Talosta taloon he etsivät niitä, ja näkivät monta koivua ja monta tähteä, mutta eivät kaipaamiaan.

(Samaan aikaan lavalla perheitä, joissa tyttö ja poika käyvät eli siis talosta taloon käynnit.)

TYTTÖ: Oi, Suomi on niin suuri, emme ikinä löydä kotiamme!

POIKA: Meidän täytyy luottaa, että linnut johdattavat meidät kotiin.

TYTTÖ: Niin…

(poistuvat taas näyttämöltä, Vaatteiden vaihto (jos vaatteet halutaan kuluneemmaksi “vuosien” jälkeen), tämän aikana Topelius puhuu lapsille tarinaa ja lapset kysyvät jotain)

5

TOPELIUS: Viimein, kuljettua toista vuotta he tulivat eräänä iltana yksinäiseen taloon. Oli helluntaiaatto toukokuun lopulla, ja kesän ensimmäiset lehdet olivat jo hiirenkorvalla. Pihalle tullessaan he näkivät suuren, tuuhealatvaisen koivun, jonka vaalean vihreiden lehtien lomitse loisti iltahämyssä helottava iltatähti. Illat olivat jo niin kesäisen kuulaat, että ainoastaan tämä tähti, suurin ja kirkkain kaikista, näkyi taivaankannella. 

POIKA: Tuossa on meidän koivumme! (osoittaa koivua)

TYTTÖ: Tuolla on meidän tähtemme.

(halaavat onnellisina)

POIKA: Ja katso tuolla on kotitalomme.

TYTTÖ: Velikulta, mitä nämä pienet ristit koivumme juurella merkitsevät? Mitä jos äiti ja isä eivät enää olekaan elossa.

POIKA: Mennään tupaan katsomaan, olen varma, että löydämme heidät sieltä.

TYTTÖ: Minua pelottaa, mene sinä edeltä.

(poika koputtaa oveen ja avaa sen, näytelmä pysähtyy stilliin)

TOPELIUS: Tuvassa istui vanha mies ja vaimo, vanhoja he eivät oikeastaan olleet, mutta surut ja murheet olivat heidät uuvuttaneet. Vanhempien kaikki neljä lasta olivat poissa: kaksi lepää koivun alla ja kaksi vietiin vihollisten maahan. Ja heidän oli raskasta elää yksin vanhoilla päivillään.

(poika ja tyttö pysyvät stillissä ja vanhemmat alkavat keskustelemaan, valokeila vanhempiin)

ÄITI: Kuinka vanhat olisivat nuorimmat lapsemme, jos he eläisivät.

ISÄ: Poika olisi kuudentoista ja tyttö viidentoista vanha. Mutta niin suurta siunausta emme ole ansainneet, että saisimme rakkaat lapsemme takaisin.

(tyttö ja poika liikkuvat, stilli loppuu, he astuvat sisään taloon, vanhemmat katsovat lapsia epäuskoisesti)

ÄITI: En voi uskoa silmiäni. Seisovatko rakkaat lapsemme edessämme?

(vanhemmat halaavat onnellisina lapsiaan)

6

TOPELIUS: Sitten täytyi lasten kertoa kaikki elämänsä vaiheet, ja vanhemmat kertoivat omastaan; ja vaikka kukin osaltaan oli kokenut paljon surua, se oli nyt kokonaan unohdettu ja muuttunut iloksi.

ÄITI: Jotakin hyvää minä jo aavistinkin tapahtuvan, kun kaksi outoa lintua tänään lauloi niin iloisesti koivussa.

TYTTÖ: Ne minä kyllä tunnen. Ne ovat kaksi enkeliä linnun hahmossa, jotka koko matkan lensivät edellämme ja ohjasivat kulkuamme, ja nyt he iloitsevat kanssamme, kun olemme löytäneet kotiin.

POIKA: Mennään vielä kerran katsomaan koivua ja tähteä.’

(perhe kävelee koivun juurelle)

ISÄ: Tämän koivun alla lepäävät pienet sisaruksenne.

TYTTÖ: Nyt tiedän, enkelit linnun hahmossa joita koko matkan seurasimme, ovatkin sisaruksemme, jotka nukkuvat haudassa.

POIKA: Katso, kuinka kirkastuneena taivaan lempeä tähti tuikkii koivun lehvien lomitse! Nyt olemme löytäneet kotimme; nyt emme pyri enää edemmäksi siskoni.

(valot himmenevät, Topeliukseen ja lapsiin valokeila)

lopetus

TOPELIUS: …ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti, sen pituinen se.

(Valot sammuvat kokonaan ja näyttelijät lavalle kumartamaan taustalle “We Are Family”)

LOPPU.

Muistiinpanot:

  • Vaatteiden vaihto (jos vaatteet halutaan kuluneemmaksi “vuosien” jälkeen), tämän aikana Topelius puhuu lapsille tarinaa ja lapset kysyvät jotain
  • Talot osio 4, pelkkiä ulkosivuja ja nauris talon sisäosat, lasten kotitaloon sisäosat
  • Kuu ja aurinko vaihtelevat ylös alas vaijereilla näyttämön takaseinällä
  • Kaikki näyttelemiset ja tekemiset yms. Kässärissä suluissa.
  • Ihan loppuun tanssi musiikkiin “We are family”