Tunnetko Topeliuksen?

Zacharias Topelius
200 vuotta syntymästä
ja 120 vuotta kuolemasta

Tietoa kirjoituskilpailuun koonneet Leena Kirstinä ja Matti Sinko.

Kuva: Svenska litteratursällskapet i Finland

Zacharias, Zachris, Z.Topelius syntyi 14. tammikuuta 1818 Uusikaarlepyyssä ja kuoli 12. maaliskuuta 1898 Sipoossa. Hän oli ruotsin kielellä kirjoittava suomalainen kirjailija, runoilija, toimittaja, historioitsija ja Helsingin yliopiston professori ja rehtori.

Topelius oli se, joka osasi kuvitella Suomelle tulevaisuuden. Tiesitkö, että hän keksi Suomen lipun värit ja kertoi siitä ensiksi lapsille sadussa ”Suomi-linnan puolustus” (Urholan linna)? Maamme kirjassa hän opetti koululaiset tuntemaan maan, kansan ja sen historian.

Topelius oli pehmeiden arvojen suurmies, yli sata vuotta edellä aikaansa, kun hän oli luonnon, metsien ja lintujen suojelija. Hän oli naisten, tyttöjen ja vähävaraisten puolestapuhuja. Hän oli suomen kielen ja Kalevalan ystävä, jota pilkattiin Suomikukoksi.

Topelius on kaikkialla pohjoismaissa rakastettu satukirjailija ja jännittävien historiallisten romaanien tekijä, mutta paljon muutakin.

Paluumuuttajasukua

Zachriksen esi-isät olivat lähtöisin Limingan kylästä. Kolmikymmenvuotisen sodan aikana (1618 – 1648) nuori talonpoika Jacob Toppinen muutti kaupunkilaiseksi Ouluun, hän perusti oman yrityksen ja ryhtyi kauppiaaksi. Ajan tapojen mukaan hän vahvisti asemaansa latinantamalla nimensä Toppeliukseksi.

Toppeliukset toimivat kauppiaina tai tullimiehinä lähes sata vuotta 1714, kunnes alkoi suuri pohjan sota (isoviha). Silloin suvun Oulun talo tuhottiin ja perheenjäseniä surmattiin. Jacobin pojanpoika Mikael Mikelsson Toppelius (1676–1726), joka oli perustanut perheen kristinuskoon kääntyneen juutalaisen Maria Zebulonin (1679 –1765) kanssa, lähti pakosalle Länsipohjaan. Maria pääsi kahden lapsensa kanssa Muhoksen metsiin. Mutta venäläiset ehtivät myös sinne ja sieppasivat äidin nenän edestä pojan, mutta eivät saaneet viedyksi tytärtä, joka oli järvellä kalassa.

Poika Kristoffer kuljetettiin Venäjälle korkea-arvoisen aatelismiehen kotiin ja häntä kohdeltiin kuin omaa poikaa vieraassa maassa. Hänen musikaaliset lahjansa huomattiin ja poika oppi soittamaan pianoa, niin hyvin että hän sai esiintyä itselleen tsaarille. Kristoffer ei kuitenkaan viihtynyt vaan alkoi suunnitella pakoa kotimaahan. Hänen onnistui 15-vuotiaana karata koulukavereidensa kanssa. Monen mutkan jälkeen hän päätyi Porvooseen ja sieltä Tukholmaan, jossa odotti sykähdyttävä yllätys: satamassa hän tapasi äitinsä pesemässä herrasväen pyykkiä. Äiti ja poika palasivat sodan loputtua 1721 Ouluun.

Koivu ja tähti

Kristofferin tarinaa kuunneltiin silmät pyöreinä perheen piirissä, kunnes Zachris kertoi sen koko kansalle kertomuksessa ”Koivu ja tähti”. Kristofferin poika Mikael Toppelius oli myös paluumuuttaja. Opiskeltuaan maalaustaidetta Tukholmassa hän palasi Ouluun kirkkomaalariksi, joka ehti koristaa maalauksillaan kymmeniä kirkkoja. Hän meni naimisiin puolalaisen Maria Oklavitzin kanssa. Heidän yhdestä pojastaan Zachariaksesta (1781 –1831) tuli puolestaan kuuluisa lääkäri Uuteenkaarlepyyhyn.

Zachriksen isä, Zacharias Topelius vanhempi, opiskeli lääketiedettä Ruotsi-Suomen pääkaupungissa Tukholmassa, jossa hän oli tutustunut Katarina Sofia Calamniukseen. Varakas uusikaarlepyyläinen kauppiaan tytär Katarina oli ollut siellä pensionaattikoulussa oppimassa perheenemännän taitoja ja sivistyneitä tapoja. Zacharias ei halunnut jäädä lääkäriksi Ruotsiin, vaan päätyi Uuteenkaarlepyyhyn 1812, kun vakituinen virka avautui. Hän oli tutustunut Turun yliopistossa Henrik Gabriel Porthaniin ja innostunut kansanrunoudesta. Hän oli nuorena lääkärinä rokotusmatkoilla kerännyt Suomen kansan muinaisia runoja ynnä myös nykyisempiä lauluja, jotka hän julkaisi jo ennen Lönnrotia ja itse asiassa opasti tämän laulumaille.  

Tukholma Kastellholmenista kuvattuna, 1693
Kuva: Stockholms stadsmuseum

Z:n lapsuus

Zachris syntyi Uusikaarlepyyn lähellä Kuddnäsin kartanossa piirilääkäri Zacharias Topeliuksen ja Katarina Sofia Calamniuksen perheeseen. Zachris oli toivottu lapsi, sillä pariskunta oli menettänyt kaksi poikavauvaa ennen Zachriksen syntymää. Kahden vuoden kuluttua Zachris sai myös sisaren Johanna Sofian.

Topeliuksen lapsuuteen kuuluivat vallattomat leikit naapurin lapsien kanssa, tinasotilaat ja luonnon tutkiminen isän opastuksella. Lukemaan hän oppi täti Sahlbomin johdolla, joka ei ollut kaikkein ankarin opettaja mutta jonka pelottavat kädet sopivat tarttumaan tukasta kiinni. Kodissa kasvatus oli vapaata, vain valheesta rangaistiin vitsalla ja tottelemattomuudesta suljettiin lukittuun, kuitenkin ikkunalliseen huoneeseen.

Alkuopetuksen jälkeen Zachris, hänen sisarensa ja serkkunsa Alexander ja Thilda kävivät koulua kotiopettajan johdolla, kunnes Zachris lähetettiin triviaalikouluun (1829–1832) Ouluun, jotta poika oppisi suomea. (Isä huolehti myös venäjän taidosta.) Zachris kiittelee myöhemmin kaikkia opettajiaan mutta kaikkein eniten hän kiittää tätiensä lainakirjastoa. Sieltä hän sai lukea mielin määrin ja valikoimatta. Siitä syystä hänestä ei tullut kuitenkaan kirjailijaa, vaan isän neuvosta: päivääkään ei saanut kulua ilman kirjoitettua riviä. Topeliuksen kirjallinen ura alkoi siis tili- ja päiväkirjan pitämisestä 11-vuotiaana.

Oulussa alkoi luonto elää Topeliuksen mielikuvituksessa. Hänestä tuli uneksija, joka saduissa ja runoissaan haaveili keijukaisista ja pilvilinnoista. Rakkaus luontoon ja sen tutkiminen oli pojalla peritty harrastus isältä, jonka kanssa hän retkeili metsissä, teki havaintoja ja yritti ratkaista asianomaisin välinein muun muassa ikiliikkujan ongelmaa.

Lue lisää

Topelius, Z. Elämäkerrallisia muistiinpanoja. Suom.Helmi Krohn, 1998.
Nyberg, P. Topeliuksen kuvaelämäkerta, 1940.
Nyberg, P.  Z. Topelius: elämäkerrallinen kuvaus, 1950.
Vasenius, V. Zacharias Topelius ihmisenä ja runoilijana 1-5, 1912-1932.

Kuddnäsin kartano 1879
Kuva: Svenska litteratursällskapet i Finland

Helsingin yliopistoon

Ylioppilaaksi Zachris pääsi 1833 yksityisoppilaana asuen runoilija Johan Ludvig Runebergin luona Helsingissä. Isä oli kuollut paria vuotta aikaisemmin. Topelius aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa, josta hän sai maisterin paperit 1840. Opiskeluaikana hän toimi innokkaasti Pohjalaisessa osakunnassa kuraattorina (1843–44 ja 1845–47), kirjastossa tilapäisenä amanuenssina (1846–50) sekä luonnontieteellisen yhdistyksen Societas pro Fauna et Flora Fennican sihteerinä, sillä hänestä piti tulla lääkäri, niin kuin hänen isänsä oli ollut. Seuran Topelius jätti lopulta 1847, kun hän havaitsi, ettei pystynyt tekemään lääkärin työtä ja päätti tehdä väitöskirjansa historian alalta. Tohtoriksi hän väitteli 1847 latinankielisellä väitöskirjallaan, joka käsitteli muinais suomalaisia avioliiton solmimistapoja. Materiaalina kirjallisuus, Kalevala ja Kanteletar, hän teki päätelmiä naisen asemasta. Ei ehkä ollut yllättävää, että Topelius sai kutsun Helsingin Nais yhdistyksen sihteeriksi (1847–1866), koska hän halusi edistää naisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja ajoi tyttöjen ja poikien tasa-arvoista koulutusta.

Radikaali lehtimies Topelius

Taloudellisesti Zachrikselle oli onnenpotku tarjous ryhtyä Helsingfors Tidningar -lehden toimittajaksi. Hän oli vasta 23-vuotias, ja vaikka opiskelut saattoivat hidastua entisestään, hän päätti toteuttaa lehden omistajan toiveen hankkia lisää lukijoita. Lehti ei ollut kooltaan suuri, mutta Topeliuksen oli tehtävä se ihan itse melkein kokonaan. Hän käänsi ulkomaisia uutisia, kirjoitti pakinoita helsinkiläisten elämästä ja jatkokertomuksia niin kuin senaikaisissa sanomalehdissä oli tapana. Hän loi uusia lajeja esimerkiksi yhteiskunnallisen reportaasin. Hän kuvaili työväestön asunto-olojen surkeutta ja kirjoitti aiheesta myöhemmin (1884) runonkin ”Kommunismin kehto”. Karl Marxin Kommunistinen manifesti ilmestyi 1848 ja Topelius pani merkille, että Marx oli syntynyt samana vuonna kuin hän itse.

Lehtimiehenä Topelius herätteli aikalaisia 19 vuotta (1841–1860). Hänen poliittiset näkemyksensä vaihtelivat paljon tänä aikana. 1840-luvulla hän innostui oululaisen koulutoverinsa M. A. Castrénin, Elias Lönnrotin ja J. L. Runebergin Suomen kehittämishankkeista. Pohjalaisen osakunnan vuosijuhlassa 1843 hän esitelmöi aiheesta ”Onko Suomella historiaa?”. Vuonna 1844 hän julisti Snellmanin tapaan ”Yksi maa! Yksi kansa! Yksi kieli!”. Seuraavana vuonna Lönnrotille ja Castrénille omistamassaan runossa hän kirjoitti, että suomen kielen on puhdistauduttava ”germaanisesta kuonasta”. Hän seurasi kielen uudistusta ja kehottaa äitejä opettamaan lapsilleen suomea. Hän kävi ihan tietoisesti lehden levikkisyistä jatkuvaa väittelyä J.V. Snellmanin Saima-lehden kanssa ajankohtaisista asioista.  

Topeliuksen isänmaallinen innostus oli huipussaan Ranskan helmikuun vallankumouksen vuonna 1848, kun hän kirjoitti, että vaikka ruotsiksi voidaan tulkita suomalaista henkeä, se tapahtuu toistaiseksi vain ruotsiksi, sillä tulevaisuudessa suomi on yksistään oleva kansallinen kieli. Topeliuksen suhde suomenmielisiin viileni myöhemmin. Hän ei ajanut kielinationalismia vaan tähdensi kansallisen yksimielisyyden tärkeyttä ja ajoi molempien kielten oikeuksien tasa-arvoa.

Topelius halusi tehdä myös isänmaan kasvot, maisemat tunnetuiksi kaikille. Maisema isänmaallisuus sai ilmauksensa piirroksin kuvitetussa teoksessa Suomi esitettynä piirroksin (1845–1852). Helmikuun vallankumous innoitti Topeliuksen runoon ”Kevät 1848”, joka on enemmän kuin luonnonkuvaus. ”Suomen nimi” samalta vuodelta on ylioppilaiden maineikkaan Kukan päivän juhlan 13.5. 1848 haltioitunut runopukuinen kuvaus. Helsingissä Kumtähden kentällä oli laulettu ensimmäistä kertaa Fredrik Paciuksen säveltämänä Runebergin ”Maamme”.

Nuorekasta ihanteellisuutta hehkuu ”Ylioppilaslaulu” (1852). Sävelletyistä runoista kenties suosituin ”Kesäpäivä Kangasalla” (1853) eli ”Mä oksalla ylimmällä” katselee lintuperspektiivistä isänmaan järviluontoa. ”Tuhanten rantain partahilla” ollaan myös ”Aamulaulussa” (1875).  Poliittisista runoista lienee vaikuttavin ”Jäänlähtö Oulujoesta” (1856).Se ennakkoi uudistuksia, joita  odotettiin, kun Aleksanteri II tulisi Suomen suuriruhtinaskunnan hallitsijaksi.

Helsingfors Tidningar vuodelta 1860
(KANSALLISKIRJASTON DIGITOIDUT AINEISTOT)

Topelius luotti viisaaseen hallitsijaan

Topelius oli ihastunut samana vuonna syntyneeseen kruununperilliseen. Niinpä hän sijoitti koomiseen laulunäytelmään  Kypron prinsessa 1860 vakavan isänmaallisen runon ”Laps Suomen ällös vaihda pois!”, joka varoittaa maastamuutosta samalla tavalla kuin ”Sylvian joululaulu”. Pakolaiskysymys ja Suomesta muutto olivat arka keskustelun aihe, koska Venäjän hallinnon kannalta epämiellyttävät henkilöt voitiin karkottaa Suomesta maanpakoon samalla tavalla kuin Lemminkäinen laulunäytelmässä.

Topelius professoriksi

Topelius oli opiskellut pitkään, kunnes oikea ala löytyi. Samanaikaisesti Topelius oli hoitanut Helsingin yksityislyseon ruotsin ja historian opettajan tointa (1846–1850) ja suunnitteli antautumista kokonaan opettajan uralle. Hänet valittiinkin toisella yrittämällä Vaasaan lehtorin virkaan 1852. Kodin perustamisessa tarvittiin varoja. Zachris oli mennyt naimisiin 1845 Marie Emilie Lindqvistin (1821–1885) kanssa. Heillä oli useita lapsia: Heistä Aina, Toini ja Eva elivät hyvän matkaa 1900-luvulle.

Tähdet olivat Topeliukselle suosiolliset: hänestä tuli historian professori (1854–1878). Topelius oli myös yhden kauden 1875–1878 Helsingin yliopiston rehtorina, mutta häntä ei enää valittu toiselle kaudelle, koska arveltiin hänen ymmärtävän liian hyvin suomenkielisiä.

Aleksanterin yliopisto (Helsingin yliopisto) 1860-luvulla
Kuva: Hårdh Carl Adol (Helsingin Kaupunginmuseon kuva-arkisto)

Ruotsinkielisen ja suomenkielisen lastenkirjallisuuden luoja

Topelius loi kaiken ohessa itsenäisen ruotsinkielisen lastenkirjallisuuden, jonka esikuvana hän oli Pohjoismaissa 1800-luvun ajan. Hän loi suomalaisen taidesadun esikuvanaan tanskalainen H.C. Andersen. Topelius ymmärsi omasta kokemuksestaan, että satuja voi myös leikkiä. Niinpä tämä moderni ajatus tuli esittämisohjeeksi hänen useisiin satunäytelmiinsä.

Kun Topelius julkaisi ensimmäiset satunsa 1847, 1848, 1849, 1852, hän oli nuori perheenisä.

Neljännen kokoelman jälkeen oli kypsynyt hänen näkemyksensä lastenkirjallisuudesta ja sen tehtävästä. Moniosaisessa artikkelissa ”Lapsille lukemisesta” Helsingfors Tidningar Topelius arvosteli kansansatujen sopimattomuutta lapsille epäselvän tai liiallisen moraalin ja julman ja vertauskuvallisen sisällön vuoksi, jota lapsi ei voi ymmärtää. Sen sijaan piti lastenkirjojen kirjoittajien katsella maailmaa lapsen ”objektiivisin” silmin. Ei saanut unohtaa huumoria. Isänmaallisuuden ja uskonnollisuuden hän hyväksyi, mutta lapsen uskoa ei saanut järkyttää. Hyvän ja pahan pitää saada palkkansa. Sadun on oltava mieluummin iloinen kuin surullinen, eikä opetus saa olla liian päälle liimattua.

Topelius selostaa, miten hän on käyttänyt aikaisempia satuja hyväkseen. Esimerkiksi hän otti joskus vain idean jostakin toisesta sadusta, joskus hän lisäsi juoneen elävöittäviä yksityiskohtia ja dialogia. Mielikuvituksen kehittäminen on saduissa Topeliuksen mukaan tärkeintä, sillä lapsen psyyke tarvitsee sitä, kun lapsi oppii lukemaan. Älyllisen harjoituksen lisäksi hän haluaa ravintoa tunteelle ja mielikuvitukselle. Tunnetta saa kotoa, mutta mielikuvitus lentää kodista ulos.

Sadut pakopaikkana

Topelius pakeni satuihin, kun tilanne maassa oli levoton Venäjän ja Turkin, eli Krimin sodan aikana. Venäjän laivastossa palveli monia Topeliuksen serkkuja, ja englantilaiset pommittivat Suomen rannikkoa, joten Topelius oli syystä huolissaan. Toisaalta häntä pidettiin liiaksi tsaarin miehenä. Kun Krimin sota oli ohi, Topelius pakkasi kapsäkkinsä ja lähti kymmenviikkoiselle ulkomaanmatkalle, joka ulottui Lyypekistä Saksan ja Belgian kautta Pariisiin ja sieltä takaisin Leipzigin, Dresdenin, Kööpenhaminan ja Tukholman kautta Pohjanmaalle. Pariisissa hän sattui näkemään keisariparin ja tutustui nähtävyyksiin sekä ”hieroi ystävyyttä” työmiesten kanssa arvellen, että ”heidän aikansa koittaisi vielä kerran”. Topelius julkaisi lehdessään laajan sarjan matkavaikutelmiaan Itämeren eteläpuolella.

Carl Larssonin kuvitusta satuun Lintu sininen Lukemisia lapsille -kirjan viidennessä painoksessa.
Kuva: Zacharias Topelius Skrifter -hanke

Saduilla on monta tehtävää

Topelius on kirjoittanut lapsille valtavasti, yli 230 satua, satunäytelmää, runoa ja laulua ja niitä on käännetty suomeksi, norjaksi, ranskaksi, viroksi ja venäjäksi, yhteensä 21 kielelle. Liikuttavaa kodin kaipuuta henkivä ”Koivu ja tähti” lienee tunnetuin. Idean Suomen lipun väreiksi, sininen ja valkoinen, Topelius toi ensimmäisen kerran esille Eos-lehden sadussa ”Suomi-linnan puolustus”. Se kertoo suuresta lumisodasta, jossa lapsikenraali vie Suomi-linnan harjalle sinivalkoisen lipun punaisen lipun tilalle moittien, ettei turkkilaisten punainen sovi Suomen symboliksi. Kun satu myöhemmin julkaistiin, sen nimi oli Urholan linna. Nimen muuntelu kertoo arasta aiheesta, jollaisia sensuuri etsi.

Suomen lapsille Topelius antoi historian sadussa ”Turun linnan tonttu-ukko”. Sadun tapahtumapaikkaan Turun linnaan tiivistyy symbolisesti koko Suomen historia ja kaukainen menneisyys: linnan maanalaisissa kerroksissa asustaa Väinämöinen, joka odottaa uutta tulemistaan.

Rakastetuimpia satuja ovat ”Vattumato”, ”Muurahainen lääkärillä”, ”Refanut”, ”Egyptinmaan pääsky”, ”Pikku Matti”, ”Adalminan helmi”, ”Kultakutri”, ”Rasavilliys”, ”Valtterin seikkailut”, ”Rosvopäällikkö Pasi Pyllerön ihmeelliset seikkailut”, ”Pieni Hengetär” ja jo mainitut ”Sampo Lappalainen” ja ”Tähtisilmä”. Älkäämme unohtako näytelmiä ”Prinsessa Ruusunen”, ”Lintu Sininen”, ”Totuuden helmi”. Emmekä niiden opetuksia!

Mielikuvituksen todellisuus

Kuvilla varustettu painos Lukemisista lapsille ilmestyi vuosina 1893–1897 WSOY:n kustantamana.

Topelius muokkasi saduissaan omiin tarpeisiinsa eri traditioita: kalevalaista, eurooppalaista, itämaistakin. Hänen satunsa työntävät juuren Andersenin kautta saksalaiseen romantiikkaan. Andersenin tavoin Topelius on materialismin ja rationalismin vastustaja. Mielikuvituksen todellisuus ja fantasia ovat tärkeitä.

Topelius alkoi koota satujaan yhtenäisiksi kirjoiksi vuosina 1865–1896 ja suomeksi niitä alkoi ilmestyä vuodesta 1874 nimellä Lukemisia lapsille. Ne olivat heti hyvin suosittuja. Niihin oli valittu sopivia osia satukokoelmista sekä lastenlehdistä, mutta Topelius kirjoitti myös uusia satuja ja lauluja nimenomaan kokoelmaa varten.

Kuvilla varustettu painos Lukemisista lapsille ilmestyi vuosina 1893–1897 WSOY:n kustantamana.

Lapset luonnonsuojelijoina

Topelius halusi tehdä lapsista luonnonsuojelijoita. Satuleikissä ”Tapion ukko” metsän väki, kalevalaiset henkilöt Tapio, Nyyrikki, Mielikki, Tuulikki, Tellervo ja köyhät lapset, jotka eivät vahingoita luontoa, saavat vastaansa ahneen metsästäjän, joka nauttii eläinten tappamisesta. Tapiolassa ihminen uhkaa metsän rauhaa. Satu kysyy, miten paljon luonto uusintaa itse itseään ja mihin tarvitaan ihmisen apua. Metsänkuningas ei ennusta tulevaisuutta vaan esittää ehdot, joilla metsistä tunnettu Suomi pelastuu.  Hän vastusti kaskeamista ja varoitti puuston holtittomasta hyödyntämisestä, kun sahateollisuus oli nousussa 1800-luvun puolenvälin jälkeen.

Topelius uskoi, että metsäluonto on Suomen todellista vaurautta eikä pelkkää materiaalista rikkautta. Metsät säätelevät maamme luontoa ja ilmastoa, mutta ovat myös kansanluonnetta muovaavaa alkuvoimaa. Maamme kirjassa (1875) Topelius rinnastaa suomalaiset metsään: ”Tämä kansa on kasvanut yhdeksi, niin kuin monesta puusta tulee suuri metsä. Petäjät, kuuset ja koivut ovat eri puulajeja, mutta yhdessä ne ovat metsää.”

Vuonna 1870 Topelius halusi käynnistää myös lasten järjestöllisen aktiivisuuden luonnon, nimenomaan pikkulintujen suojeluun. Hän perusti Helsinkiin Toukokuun yhdistyksen, maamme ensimmäisen luonnonsuojeluyhdistyksen. Sen nimissä Topeliuksen allekirjoittamana kerättiin Pohjoismaissa kansalaisadressi annettavaksi Italian kuningattarelle, jotta pikkulintujen metsästys ruuaksi lopetettaisiin Italiassa. Toukokuun yhdistyksiä perustettiin eri puolille maata, ja niiden juhlista alkoi koulujen kevätjuhlatraditio. Hän paneutui myös linnunpönttöjen rakentamiseen ja muistutti, että aiemmin pönttöjä käytettiin lintujen munien pyydystämiseksi ruuaksi, mikä ei ollut enää suotavaa.

Lisälukemista

Markus Brummer-KorvenkontioLapsuuden kirjat Suomessa 1799–1899, 2000. 
Riitta Kuivasmäki, Marja Kukkonen & Marita Rajalin (toim.), Koivu ja tähti. Nuorisokirjallisuus Suomessa 1543–1899, Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin julkaisusarja 24, 2004 (verkkojulkaisu).
Kaarina LaurentTopelius saturunoilijana, Helsinki 1947.
Maija Lehtonen, Aaveita ja enkeleitä, lapsia ja sankareita. Näkökulmia Topeliukseen, Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin julkaisuja 25, 2002.
Kirsti Mäkinen ja Risto Suomi, Topeliuksen lukemisia lapsille, 2013.
Valfrid Vasenius, Zacharias Topelius ihmisenä ja runoilijana. 1931. 
Eva von ZweigbergkBarnboken i Sverige 1750–1950, 1965.

Topelius luennoitsijana ja oppikirjailijana

Vuonna 1854 professori Topelius luennoi kulttuurimaantiedettä nuorille ylioppilaille ja muille kuulijoille – myös naiset saivat olla kuuntelijoina, sillä luennot olivat jo silloin julkisia.. Ensimmäisessä luennossaan hän määrittelee aiheensa maantieteen historian aputieteenä ja sen merkityksen kansallisen itseymmärryksen kannalta. Tuolloin elettiin kiihkeää aikaa Suomen rakentamisessa itsenäiseksi kansakunnaksi. Luennot hän muokkasi myöhemmin maalauksin kuvitetuksi teokseksi Matkustus Suomessa. Seuraavalla vuosikymmenellä hän luennoi Suomen historiasta ja sen merkityksestä kansakunnalle. Näillä 3500 käsikirjoitetulla ja sensuroimattomalla luentoliuskalla Topelius kasvatti yleisöään ajattelemaan isänmaataan. Ks. myös edeltä kohta Radikaali lehtimies.

Kun koululaitosta kehitettiin ja suomen kielestäkin tuli virallinen kieli 1862, tarvittiin uutta oppimateriaalia. Topeliuksen opettajakokemus tuli käyttöön, kun hän laati luokka-asteittain vaikeutuvaa monialaoppikirjaa Luonnonkirja ala-alkeiskouluin tarpeiksi (1856, suom. 1860) ja sen jälkeen jatkoksi tuli Maamme kirja 1875(suom. 1878). Siitä tuli tärkeä oppikirja 1950-luvulle saakka. Tekijä esitti esipuheissa hyvin nykyaikaisen käsityksen lukemisesta ja oppimisesta: ulkoluvun sijasta piti selvittää asioiden keskinäiset yhteydet.

Vielä on kerrottava yksi seikka Topeliuksen vaikutuksesta. Hän tuli ehkä ratkaisseeksi, miten Suomen kouluissa luonnontiedettä opetetaan. Hänet oli kutsuttu julkiseen keskustelu tilaisuuteen ottamaan kantaa darwinismiin. Charles Darwin oli julkaissut teoksensa Lajien synty (1859), ja nuoret biologit olivat hyväksyneet lajiteorian, mutta vanhemmat biologit eivät. Topelius vastasi: luonnontieteitä on opetettava tieteellisesti, sillä luonnonlait ja hengen maailma ovat kaksi eri ulottuvuutta.

Historian ymmärtäjä

Tuore historian tohtori Topelius jatkoi 1850-luvulla Helsinginfors tidningarissa ja julkaisi Suomen ensimmäisen historiallisen romaanin Suomen herttuatar (1850, suom. 1874). Siihen kuuluva tutkielma 1700-luvun historiasta pikkuvihana tunnettu luettiin Topeliukselle ansioksi historioitsijana. Vuonna 1851 alkoi ilmestyä jatkokertomuksena Välskärin kertomuksia (18531867, suom. 1878–1882). Se kertoo Ruotsi-Suomen 1600- ja 1700-luvun suurvalta-ajasta. Se on sukukertomus talonpoikaisesta Perttilän suvusta, josta osasta tulee Larssoneita, porvareita ja josta osa aateloidaan Bertelsköldeiksi. Romanttisena juonena seurataan, saako porvarisneito aatelis miehensä. Samaan aihepiiriin liittyy Suomen ensimmäinen ooppera; vuonna 1852 esitettiin Topeliuksen käsikirjoittama ja Fredrik Paciuksen säveltämä musiikkinäytelmä Kaarle-kuninkaan metsästys. Kahta vuotta myöhemmin nähtiin draama Regina von Emmeritz (1854), jonka aihe on Välskärin kertomuksista. Sen ilmestyminen oli alkanut edellisenä vuonna Helsingfors Tidningarissa.

Vielä ilmestyi Tähtien turvatit (1889), kolmiosainen historiallinen romaani, joka kietoo yhteen jännittävästi Ruotsin kuningatar Kristinan historian ja kahden orvon Hagarin ja Bennon kohtalot. Viihteellistä mutta täyttä asiaa sanovat nykytutkijat.

Lue lisää

Apo, S., Topeliuksen Ruususen eurooppalaiset juuret, erityisesti luvut Topeliuksen Ruusunen: rakkauden voimin kärsimystä vastaan, Mummoja, paimentyttöjä ja naurettavia aatelisia ja Jalon naisen raskas taakka. Teoksessa Topelius elää/ Topelius lever, 2005.
Haapala, V., Metsän turvaajat. Luonto ja sen suojelu Zacharias Topeliuksen satudraamassa ”Tapion ukko”. 2011.
Kirstinä, L., Zacharias Topeliuksen Luonnonkirja, Miksi ja miten maailma on?, 2011.Kirstinä, L., Vattumato olemisen suuressa ketjussa. Zacharias Topelius eläinten suojelijana, 2011.
Klinge, Matti. Idylli ja uhka, 1998.
Lahtinen, T., Sampon matka koukojen kotoon. Erämaan merkityksistä Zacharias Topeliuksen sadussa ”Sampo Lappalainen”, 2011.
Lehtonen, M., Lapin samaani ja Ranskan tuleva kuningas Ludvig Filip. Teoksessa Ennen kuulemattomat Välskärin kertomukset, 2015.
Tiitta, A., Maamme kirja 130 vuotta  – voiko 2,5 miljoonaa ihmistä olla väärässä? Teoksessa Topelius elää/ Topelius lever. 2005.

Monenlaista on kokeiltava

Jo ennen poikansa koulunkäynnin alkamista Uudenkaarlepyyn piirilääkäri oli antanut pojalleen ohjeen: ”Ei päivääkään ilman riviä”. Myös kaunokirjallisen toimintansa Topelius aloitti jo lapsena kirjoittamalla muun muassa näytelmiä paperinukeille. Topeliuksen kolme ensimmäistä runokokoelmaa Kanervankukkia ilmestyivät1845, 1850 ja 1854 sekä myöhemmät Uusia lehtiä 1870 ja Kanervia 1889. Huomattakoon, että Aleksis Kiven runokokoelma oli nimeltään Kanervala.

Topeliusta tarvittiin myös virsikirjakomiteassa. Ruotsinkieliseen virsikirjaan 1886 tuli 31 Topeliuksen virttä ja 15 hänen kääntämäänsä. Osa virsistä siirtyi myös suomalaiseen virsikirjaan niin kuin koululaisten virsi ”Totuuden henki” sekä jouluvirsi ”En etsi valtaa loistoa”.

Kun Topelius jäi eläkkeelle yliopiston rehtorin virasta, hänelle jäi aikaa matkustella laajasti Euroopassa ja kirjoittaa kertomuksia ja novelleja aikalaisistaan niin kuin ensimmäisestä junamatkasta Helsingistä Hämeenlinnaan ”Mirabeau-tädissä” (1882). Hän kokeili myös uusia lajeja, kuten scifiä (”Simon Levin matka Suomeen”) ja kauhua (”Tilinteon päivä”, ”Nuorallatanssija”). Ne ilmestyivät useana sarjana Talvi-iltain tarinoissa (1880–1897). Niitä voi lukea suomeksi uutena käännöksenä teoksesta Tilinteon päivä ja muita kertomuksia sekä Morsian ja muita kauhunovelleja.

Topelius oli kiinnostunut kaikista taiteista. Hän soitti itse pianoa arvellen, ettei hänellä ollut kuvataiteellista hahmottamisen kykyä. Kuitenkin hän pani alulle ystävänsä Fredrik Cygnaeuksen kanssa kuvataideopetuksen.  Vuodesta 1864 vuoteen 1889 hän itse oli kaikkien taiteiden yhteisen Taiteilija seuran puheenjohtaja. Sen jälkeen hän johti vain kuvataiteilijoiden järjestöä. Vuonna 1870 hänet valittiin Muinaistieteellisen toimikunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi ja Muinaismuisto yhdistyksen jäsenenä hän oli mukana pystyttämässä Helsinkiin Runebergin patsasta Esplanadille ja Aleksanteri II:n muistomerkkiä Suurtorille 1880- ja 1890-luvulla. Hän itse saattoi olla pettynyt, ettei ollut saanut tarpeeksi tunnustusta. Mutta patsaat ja Topeliuskadut tulivat aikanaan!

Lue lisää

https://fi.wikipedia.org/wiki/Zachris_Topelius

Ennen kuulemattomat Välskärin kertomukset. Topelius-seuran julkaisu no 6, 2015.